Tinos perustettiin vuonna 1965. Ensimmäisessä kokoonpanossa soittivat Robertino Tino Casagrande, rummut ja laulu, Ari Viitanen, kitara ja laulu sekä Kake Alhola basso.
Kokoonpanoa muutettiin 1966, jolloin basistina aloitti Kari Aulo ja toisena kitaristina Leo Linna.
Bändi keikkaili koulubileissä ja tanssipaikoissa.
Musiikki valittiin ajan hengen mukaisesti, biisit olivat aikansa ykköshittejä esikuvina The Beatles, The Rolling Stones, Kinks, The Who, The BeeGees, The Searchers, The Hollies, Chuck Berry, The Shadows ym.
Vuoden 1968 kokoonpano Tino Casagrande, Ari Viitanen, Kari Aulo, Seppo Saul, laulu ja Marcus Sere, koskettimet.
Bändi keikkui nuorisolehti Stump:in "karvapää"-listoilla hyvillä sijoituksilla vuosina 67-68. Tinos keikkaili paljon myös tuon ajan ykköspaikoissa kuten Helsingin Natsalla.
Vuonna 1969 oli kaksi kokoonpanoa, Pirjo ”Cherie” Rickström, laulu, Kake Alhola, basso, Tino ja Kari, kitara. Toinen kokoonpano oli Jeremy Gould, kitara ja laulu, Kari, basso ja Tino. Tämä kokoonpano lopetti elokuussa 1970, Jeremy lähti Ernos -yhtyeeseen jonka jälkeen seurasi ”muutaman vuoden” tauko.
Mitä tällä välin on tapahtunut ?
Kari on soitellut kitaraa ja bassoa mm Robinin ja Pirjo Laitilan orkestereissa sekä Leo Linnan kanssa Profiili yhtyeessä ja lukuisissa muissa kokoonpanossa. Merkittävän panoksen suomirokille Kari antoi toimiessaan Hurriganes -yhtyeen managerina kuumimpaan aikaan 1974 – 76.
Ari soitteli nuoruudessaan Nemes-yhtyeessä ja toi Suomeen myöhemmin tynnyrimusiikin perustaen Steel Pan Lovers -orkesterin, jonka Karibian soundi on tuttu monilta festareilta ja TV:stä.
Tinos palasi keikoille Lohjan Rantajamien yhteydessä 1991 kun järjestäjä Jussi Hakava kysyi olisiko mahdollista saada bändiä vielä esiintymään? Sixties nostalgiabuumi nosti päätään ja siitä alkoi uusi keikkailujakso joka jatkuu edelleen.
Vuosina 1991 – 2005 kokoonpanossa oli mukana Tino, Ari, Kari ja Leo.
Bändi keikkailee yritysjuhlissa, häissä, synttäreillä ja tanssipaikoilla. Tinos soittaa melodista, tanssittavaa ja moniäänisesti laulettua pop-rokkia ja rautalankaa uskollisena 60-luvulle. Uudempaakin on tarvittaessa mukana.
Nykykokoonpanossa soittavat Ari, kitara ja laulu, Kari, kitara. Vuonna 2006 bändiin liittyi Jussi Koskinen, kitara ja laulu, joka on soitellut ja lauleskellut monessa yhtyeessä ja vaikka minkälaista musiikkia sekä Janne Viitanen, basso ja laulu, on bändin kuopus ja pitää huolen siitä, ettei alkuperäinen 60-luvun soittotyyli pääse katoamaan tulevilta sukupolvilta. Hans Hate Sjöblom, rummut ja laulu. Tämä ”rumpukioskin animal” takoo kannuistaan sellaisen biitin, että sille sokkelille on hyvä rakentaa! Hate onkin yksi Suomen parhaista rock’n roll -rumpaleista!